Maahantuojan vastuulla on ennen kaikkea varmistaa, että tuote on yleisen turvallisuusvaatimuksen mukainen ja että tuotteessa on yhteystiedot ja riittävät turvallisuustiedot vaadituilla kielillä eli Suomessa suomeksi ja ruotsiksi. Tarvittaessa maahantuojan on ryhdyttävä toimiin tuotteen aiheuttaman vaaran poistamiseksi. 

 

Maahantuojan on varmistettava, että valmistaja on täyttänyt velvoitteensa

Yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaan markkinoille saa saattaa vain turvallisia tuotteita. Valmistajan pitää siis olla varmistunut tuotteen turvallisuudesta. Tämän lisäksi maahantuojan on varmistettava, että valmistaja on noudattanut seuraavia velvoitteitaan:

  • Kuvituskuva rekka-autosta.Tehnyt tuotteelle sisäisen riskianalyysin ja laatinut tekniset asiakirjat.
  • Kiinnittänyt tuotteeseen tyyppi-, erä- tai sarjanumeron tai muun tunnistusmerkinnän.
  • Kiinnittänyt tuotteeseen nimensä tai tavaramerkkinsä sekä postiosoitteensa ja sähköisen osoitteensa, kuten sähköpostiosoitteen.

Maahantuoja ei saa päästää tuotetta EU:n markkinoille, jos nämä edellytykset eivät täyty.

Maahantuojalla on oltava omat tuoteturvallisuutta koskevat sisäiset prosessit, joiden avulla se voi noudattaa yleisen tuoteturvallisuusasetuksen vaatimuksia. Maahantuojalla on yhteistyövelvoite niin markkinavalvontaviranomaisten kuin valmistajan kanssa tuotteen turvallisuuden varmistamiseksi.

 

Jos maahantuoja myy tuotetta omalla nimellään tai
tavaramerkillään tai muuttaa merkittävästi tuotetta vaikuttaen sen luonteeseen
ja riskinarviointiin, koskevat maahantuojaa kaikki valmistajan velvoitteet.

 

Maahantuojalla on velvoitteita liittyen tuotteen tietoihin ja asiakirjoihin

Piirretty kuvituskuva tuotepakkauksesta, jossa on merkintöjä.Maahantuojan on ilmoitettava nimensä tai tavaramerkkinsä, postiosoitteensa ja sähköinen osoitteensa, kuten sähköpostiosoite, sekä keskitetyn yhteyspisteen posti- tai sähköinen osoite, jos se on eri kuin edellinen. Kyseiset tiedot on sijoitettava tuotteeseen tai, jos se ei ole mahdollista, sen pakkaukseen tai tuotteen mukana olevaan asiakirjaan. Maahantuojan on varmistettava, etteivät lisämerkinnät peitä valmistajan tuotteeseen kiinnittämiä lakisääteisiä tietoja.

Maahantuojan on varmistettava, että sen maahantuomaan tuotteeseen liitetään selkeät ohjeet ja turvallisuustiedot. Ohjeet on tarjottava Suomessa suomen ja ruotsin kielellä.

Sen lisäksi, että maahantuojan on varmistettava, että valmistaja on laatinut tuotteelle tekniset asiakirjat, maahantuojan on pidettävä teknisten asiakirjojen jäljennös viranomaisten saatavilla 10 vuoden ajan siitä, kun se on saattanut tuotteen markkinoille. Aika lasketaan viimeisen tuotekappaleen markkinoille saattamisesta.

Maahantuojan on tarkistettava, että kuluttajien saatavilla on viestintäkanava, jonka kautta nämä voivat tehdä tuotteeseen liittyviä valituksia ja ilmoittaa onnettomuuksista tai turvallisuusongelmista. Jos tällaisia kanavia ei ole muuten saatavilla, maahantuojan on sellaiset tarjottava. Viestinnässä on otettava huomioon vammaisten henkilöiden saavutettavuustarpeet.

 

Pohdintatehtävä

Valitse jokin tuote, jonka edustamasi yritys on saattanut markkinoille. Tarkista, millä tavalla tuotteessa on esitetty vaadittavat tiedot. 

  • Mitä tietoja kuluttaja saa tuotteen mukana? Ovatko tiedot riittävät? 
  • Mistä löydät tuotteen tekniset asiakirjat? 
  • Onko kuluttajalle annettu viestintäkanava? Onko kanava valmistajan vai maahantuojan tarjoama?


Hyvin sujuu! Siirrytään sitten tarkastelemaan, mitä velvollisuuksia maahantuojalla on vaatimustenvastaisten tuotteiden tutkimiseen ja raportointiin liittyen.

Viimeksi muutettu: keskiviikko 21. helmikuu 2024, 16.45