Kuluttajien varoittaminen 

Piirretty kuvituskuva kuuloke-mikrofonista.

Verkkomarkkinapaikan tarjoajalla on velvollisuus ylläpitää yhteydenottokanavaa (keskitetty yhteyspiste), jonka kautta kuluttajat voivat ilmoittaa alustalta ostettuja tuotteita koskevista turvallisuusongelmista. Niiden on käsiteltävä kuluttajilta saadut ilmoitukset kolmen työpäivän kuluessa. 

Verkkomarkkinapaikan tarjoajan on ilmoitettava viipymättä tietoonsa saamista onnettomuuksista tai turvallisuusongelmista sekä tuotteen valmistajalle, että elinkeinonharjoittajille, jotka ovat tarjonneet kyseistä tuotetta verkkomarkkinapaikalla.   

Vaikka ensisijainen vastuu vaarallisista tuotteista tiedottamiseksi kuluttajille on tuotteita myyvillä tahoilla, on myös verkkomarkkinapaikkojen tarjoajilla velvollisuus ryhtyä toimiin kuluttajien varoittamiseksi ja vaarallisia tuotteita koskevan sisällön poistamiseksiVerkkomarkkinapaikalle kuuluvia toimia voi olla muun muassa valmistajan palautusmenettelyilmoituksen julkaiseminen alustallaan. 

Verkkomarkkinapaikkojen tarjoajilla ei kuitenkaan ole yleiseen tuoteturvallisuusasetukseen perustuvaa velvollisuutta korvata kuluttajille palautusmenettelyn alaista tuotetta.


Esimerkki

Jos tuotteen varsinainen myyjä ei ryhdy korjaaviin toimiin, tai sillä ei ole hallussaan kuluttajien yhteystietoja, on verkkomarkkinapaikan tarjoajan tarvittaessa ilmoitettava vaarallisesta tuotteesta suoraan kaikille kuluttajille, jotka ostivat asianomaisen tuotteen kyseisen verkkomarkkinapaikan kautta. Jos kaikkia tuotteen ostaneita kuluttajia ei voida tavoittaa, verkkomarkkinapaikan tarjoajan tulee julkaista tiedot tuoteturvallisuuteen liittyvistä palautusmenettelyistä verkkomarkkinapaikallaan ja tarvittaessa myös muita kanavia käyttäen. 


Ilmoittaminen viranomaisille

Jos verkkomarkkinapaikan tarjoaja saa tietää sivuillaan myydystä vaarallisesta tuotteesta, pitää sen ilmoittaa tietonsa myös viranomaisille. Ilmoitus tehdään Safety Business Gateway -järjestelmän kautta. Järjestelmän kautta eri maiden viranomaiset saavat tiedot vaarallisesta tuotteesta. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös ilmoituksia tuotteen aiheuttamista onnettomuuksista tai turvallisuusongelmista.

Verkkomarkkinapaikkojen tarjoajien on tehtävä yhteistyötä vaarallisten tuotteiden toimitusketjun tunnistamisessa. Viranomaisten yhteydenpitoa varten verkkomarkkinapaikkojen tarjoajien on rekisteröidyttävä Safety Business Gateway -järjestelmään. Tätä kautta viranomaiset voivat mm. antaa määräyksiä vaarallisia tuotteita koskevan sisällön poistamiseksi. 


Vaaralliseen tuotteeseen viittaavan sisällön poistaminen

Jos markkinoille on päätynyt vaarallinen tuote, viranomainen voi vaatia verkkomarkkinapaikan tarjoajaa estämään kuluttajien pääsyn tuotteeseen viittaavaan sisältöön verkkokaupassa.

Viranomainen voi määrätä tarjoajaa poistamaan vaaralliseen tuotteeseen viittaavan sisällön, estämään pääsyn kyseiseen sisältöön tai näyttämään siihen liittyvän varoituksen. Määräystä on noudatettava kahden työpäivän kuluessa määräyksen vastaanottamisesta. Myös toteutetuista toimista tulee ilmoittaa määräyksen antaneelle viranomaiselle. 

Tuotteen tietojen poistamisesta (tai tietoihin pääsyn estämisestä) on ilmoitettava asianomaisille talouden toimijoille. Jos joku talouden toimija toistuvasti tarjoaa vaarallisia tuotteita, verkkomarkkinapaikkojen tarjoajien on ennakkovaroituksen annettuaan keskeytettävä kohtuulliseksi ajaksi palvelujensa tarjoaminen kyseiselle talouden toimijalle.


Yhteistyö vaarallisten tuotteiden torjumiseksi

Verkkomarkkinapaikkojen tarjoajien on tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa sellaisten toimien helpottamiseksi, joilla pyritään poistamaan tuotteen aiheuttamat riskit tai, jos tämä ei ole mahdollista, vähentämään niitä. Ensisijainen vastuu korjaavista toimista on valmistajalla. Verkkomarkkinapaikan tarjoaja ei kuitenkaan saa millään tavalla estää korjaavien toimien toteuttamista.

Markkinavalvontaviranomaisilla on myös oikeus päästä omilla tiedonetsintävälineillään verkkomarkkinapaikkojen rajapinnoille vaarallisten tuotteiden tunnistamiseksi. Verkkomarkkinapaikkojen tarjoajien on viranomaisen pyynnöstä avattava tekniset esteet ja sallittava viranomaisten tuoteturvallisuutta varten tekemä tiedonharavointi.  


Mainiota! Olet suorittanut koulutuksen toiseksi viimeisen osion. Kerrataan vielä opittua oppimistehtävien avulla.

Viimeksi muutettu: keskiviikko 21. helmikuu 2024, 16.48