Aiheen kuvaus

  •  

    Vaatimustenmukaisuuden arviointi


    EU pyrkii takaamaan tuotteiden vapaan liikkuvuuden talousalueellaan yhtenäistämällä tuotteita koskevat vaatimukset. Tuotteita koskevia vaatimuksia on yhdenmukaistettu direktiiveillä, asetuksilla ja päätöksillä. Direktiivit jokainen Euroopan unionin jäsenmaa on velvollinen saattamaan osaksi maan lainsäädäntöä kansallisin laein ja asetuksin. Asetukset ja päätökset sen sijaan ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä ja tulevat jäsenmaissa voimaan sellaisenaan.

    Lait, direktiivit, asetukset ja päätökset sisältävät sähkölaitteen olennaiset turvallisuutta, terveyttä, ympäristöä, kuluttajansuojaa ja energiatehokkuutta koskevat vaatimukset sekä sovellettavat vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt. Laite voidaan saattaa EU:n markkinoille ja ottaa käyttöön vain, jos se on laitetta koskevien direktiivien olennaisten vaatimusten mukainen.

    Valmistajan vastuulla on huolehtia, että sähkölaite täyttää kaikki sitä koskevat vaatimukset. Valmistajan on suoritettava laitteelle sovellettavat vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt eli tehtävä tai teetettävä tarkastukset ja testaukset, joiden avulla vaatimustenmukaisuus voidaan arvioida ja varmistaa. Sähkölaitteiden tekniset vaatimukset ja testausmenetelmät on esitetty laitetta koskevissa standardeissa. Mikäli sähkölaitteen suunnittelu, valmistus, tarkastus ja testaus tehdään yhdenmukaistettuja standardeja noudattaen ja laite vastaa täysin näitä standardeja, laitteen katsotaan täyttävän sitä koskevat olennaiset vaatimukset (vaatimustenmukaisuusolettama). Yhdenmukaistettujen standardien käyttö on kuitenkin vapaaehtoista. Valmistaja voi myös valita jonkin muun tavan direktiivien olennaisten vaatimusten osoittamiseen. Käytännössä se on kuitenkin hankalampaa kuin standardeja noudattamalla.

    Säädöksissä määritellään, tarvitaanko sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden arviointiin mukaan ilmoitettua laitosta. Ilmoitettu laitos on jäsenvaltion komissiolle ilmoittama taho, jolla on lupa suorittaa vaatimustenmukaisuuden arviointitehtäviä, ja ne on luetteloitu NANDO-tietokannassa. Markkinavalvontaviranomaiset eivät tee laitteille ennakkotarkastuksia.

    Kun sähkölaitteen valmistaja on laatinut tekniset asiakirjat ja osoittanut, että laite täyttää kaikki sitä koskevien säädösten olennaiset vaatimukset vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyiden mukaisesti, valmistajan on huolehdittava EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen laadinnasta ja allekirjoittamisesta. Vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi ja vakuudeksi valmistajan on kiinnitettävä jokaiseen markkinoille saatettavaan laitteeseen CE-merkintä. CE-merkinnän lisäksi sähkölaitteeseen on kiinnitettävä myös muut vaaditut merkinnät kuten jäljitettävyystiedot. Laitteen mukana on toimitettava myös tarvittavat ohjeet ja tiedot, jotta laitteen asennus, käyttö, huolto ja käytöstä poisto on turvallista ja tarkoituksenmukaista, suomeksi ja ruotsiksi.

    Sähkölaitteiden sarjatuotannossa on oltava käytössä menettelyt, joilla varmistetaan, että kaikki laitteet täyttävät säädöksissä esitetyt olennaiset vaatimukset. Muutokset laitteen suunnittelussa tai ominaisuuksissa ja muutokset yhdenmukaistetuissa standardeissa tai teknisissä eritelmissä, joihin nähden laitteen vaatimustenmukaisuus ilmoitetaan, on otettava huomioon laitteiden vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa.


    Tekniset asiakirjat

    Valmistajan velvollisuus on laatia sähkölaitetta koskevat tekniset asiakirjat vaatimustenmukaisuuden arviointimenetelmien mukaisesti. Yleensä asiakirjojen on sisällettävä ainakin kuvaus laitteesta ja sen käyttötarkoituksesta sekä annettava tietoa tuotteen mallista, valmistuksesta ja toiminnasta. Asiakirjoihin on sisällytettävä ainakin ne tiedot, joilla laitteen vaatimustenmukaisuus on osoitettu, sekä valmistajan suorittama riskinarviointi. Lisäksi jos vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa yhdenmukaistettua standardia sovelletaan vain osittain tai se ei kata kaikkia sovellettavia olennaisia vaatimuksia, teknisissä asiakirjoissa olisi dokumentoitava myös se, miten standardiin kuulumattomia olennaisia vaatimuksia käsitellään.

    Teknisiä asiakirjoja ei tarvitse kääntää jäsenmaan kielelle, vaan ne on oltava jollain unionin kielellä. Joissakin vaatimustenmukaisuuden arviointimenetelmissä edellytetään ilmoitetun laitoksen mukanaoloa laitteen arvioinnissa. Tällöin asiakirjojen oltava ilmoitetun laitoksen käyttämällä kielellä.

    Jos sähkölaitteen mallia on muutettu tai sen vaatimustenmukaisuus on arvioitu uudelleen, teknisissä asiakirjoissa on otettava huomioon laitteen kaikki versiot. Asiakirjoissa on tällöin kuvailtava tehtyjä muutoksia ja esitettävä, miten laitteen eri versiot voidaan tunnistaa, sekä annettava tietoa eri vaatimustenmukaisuusarvioinneista.

    Teknisiä asiakirjoja on säilytettävä kymmenen vuoden ajan siitä päivästä lähtien, jona sähkölaite saatettiin markkinoille. Tämä on valmistajan tai sen unioniin sijoittautuneen valtuutetun edustajan vastuulla. Koska markkinoille saattamisen käsite viittaa yksittäiseen laitteeseen, määräaika on laskettava siitä hetkestä lähtien, jona teknisten asiakirjojen kattama ”viimeinen” yksittäinen tuote on saatettu markkinoille.


    Tuotesertifiointi ja sertifiointimerkit Euroopassa

    Tuotesertifiointi nostaa laitteen vaatimustenmukaisuuden arvioinnin seuraavalle tasolle. Siinä missä CE-merkintä perustuu valmistajan omaan vaatimustenmukaisuusarviointiin, tuotesertifioinnissa akkreditoitu kolmas osapuoli tyyppitestaa laitteen testauslaboratoriossaan ja myöntää sille oman sertifiointimerkkinsä kiinnitettäväksi tuotteeseen. Sertifiointimerkin avulla käyttäjä näkee yhdellä silmäyksellä, että kolmas osapuoli on testannut ja sertifioinut laitteen. Tuotesertifiointi koskettaa tyypillisimmin sähköturvallisuutta, mutta jotkut tuotesertifiointimerkit edellyttävät muidenkin vaatimusten testausta laitteelle, kuten esimerkiksi EMC:n tai kemiallisten ja vaarallisten aineiden käytölle tuotteessa.

    Sertifiointimerkin todenmukaisuus on myös mahdollista selvittää kolmannen osapuolen sertifikaattien tietokannasta, josta tuotteen nimellä ja mallilla tulisi löytyä tieto, että kolmas osapuoli on sertifioinut tuotteen. Lisäksi tärkeä tieto on tarkistaa minkä standardin mukaan tuote on sertifioitu.

    Tyypillisiä tuotesertifiointimerkkejä Euroopassa ovat esimerkiksi:

    Tyypillisiä tuotesertifiointimerkkejä Euroopassa

    Tuotesertifioinnit ovat kansallisia sertifiointimerkkejä, mutta niiden perustana on usein Euroopassa EN-standardi ja sitä myöten myös IEC-standardi. ENEC sertifiointimerkki on yleiseurooppalainen sertifiointimerkki ja sen perässä oleva numero kertoo minkä maan yritys sertifikaatin on myöntänyt.

    Vaatimustenmukaisuutta arvioitaessa, jos tuotteesta löytyy sertifiointimerkki ja sen pystyy sertifikaatin myöntäneen tahon tietokannasta vahvistamaan, on vahva signaali tuotteen vaatimustenmukaisuudesta. Sertifioinnissa käytetty standardi on silti myös syytä tarkistaa, että se koskee sähköturvallisuutta. 

    Tuotesertifiointiin liittyy lisäksi takaisinkytkentä, sillä sertifikaatin myöntänyt kolmas osapuoli käy valvomassa minimissään kerran vuodessa, että tuote vastaa yhä tyyppitestattua rakennetta. Auditoinnissa tarkastetaan tyypillisesti turvallisuuskriittiset komponentit, niiden sertifikaatit ja mitoitus, tuotteen merkinnät sekä tuotannon testaus (esim. jännitelujuus, maadoituksen jatkuvuus ja eristysresistanssin mittaus). Lisäksi tuotesertifioinnin myöntäminen edellyttää usein valmistajalta myös ISO 9001 laadunhallintasertifikaattia.

    Yllä esitettyjä esimerkin sertifiointimerkkien mukaisia sertifiointeja pystyy etsimään:

    Tuotesertifioinnin (ja sen vaatiman testauksen) avulla voidaan keventää tuotteen tyyppitestausta. Tyypillisesti tuotteessa on käytössä paljon niin sanottuja kriittisiä komponentteja, jotka täytyisi testata erikseen komponenttia koskevan komponenttistandardin mukaan (esimerkiksi ensiö-toisio välille kytketty Y-kondensaattori oman EN 60348-14 standardin mukaan). Jos esimerkiksi Y-kondensaattori on testattu ja sertifioitu akkreditoidun kolmannen osapuolen mukaan, voidaan Y-kondensaattori testata vain osana tuotetta, eikä erillistä EN 60348-14 mukaista testausta vaadita.  Kriittisiä komponentteja ovat esimerkiksi perus-, tupla- tai vahvistetun eristyksen ylittävät komponentit (X ja Y kondensaattorit, muuntajat, optoerottimet), eristykset ja niiden materiaalit, kotelomateriaalit, liittimet, kaapelit ja sulakkeet.   

    Tuotesertifiointimerkeistäkin on liikkeellä kopioita, joten merkin aitous ja voimassaolo on hyvä tarkistaa sertifioinnin myöntäneen kolmannen osapuolen tietokannasta. Tuotesertifioinnin käyttö ei ole Euroopan talousalueella pakollista.


    Kansainvälinen tuotesertifiointi (IECEE CB Scheme) 

    Euroopan ulkopuolella eri valtioilla voi olla vaatimuksia pakolliselle kansalliselle tuotesertifioinnille (UL, CSA, CCC jne.) tai muita kansallisia hyväksyntämenettelyjä, jotta tuote saa vapaan liikkuvuuden maassa (EAC, RCM, KC jne.). Eräs lähtökohta on testauttaa tuote kansainvälisten IEC standardien mukaan, huomioiden kohdemaan ilmoittamat kansalliset poikkeukset IEC standardiin. Tässä IECEE:n CB Scheme tarjoaa hyvän lähtökohdan valmistajalle.

    IECEE CB Schemeen ja CB-sertifiointiin törmää usein, kun tutkii vaihtoehtoja kansainväliselle tuotesertifioinnille. CB Scheme on IECEE:n ylläpitämä ohjelma, joka perustuu CB Schemeen kuuluvien sertifiointiorganisaatioiden (Certification Body, CB) ja niiden alla toimivien testauslaboratorioiden (Certification Body Test Laboratory, CBTL) vastavuoroiseen testiraporttien ja sertifikaattien tunnustamiseen. 

    IECEE CB Scheme logo

    CB Schemeen kuuluva testauslaboratorio suorittaa testauksen tuotetta koskevan IEC standardin mukaisesti ja tekee raportin viralliselle CB-testiraporttipohjalle. Lisäksi testauksessa huomioidaan eri valtioiden ilmoittamat kansalliset poikkeukset IEC standardeihin (esim. EN standardeista tulevat kansalliset muutokset). CB testiraportin pohjalta sertifiointiorganisaatio myöntää tuotteelle CB sertifikaatin, jossa on mainittu myös mitkä maiden IEC standardiin ilmoittamat poikkeukset on testauksessa huomioitu.

    CB sertifikaatin avulla voi ideaali tilanteessa näin hakea eri maiden kansallisia sertifiointeja ja sitä kautta sertifiointimerkin käyttöoikeutta ilman erillistä tarvetta lisätestaukselle. Toisinaan lisävaatimuksia voi ilmetä eri valtioissa, mutta CB sertifiointia ja testiraporttia voidaan pitää hyvänä lähtökohtana neuvotteluille. Kuten kansallisissakin sertifioinneissa, myös CB sertifikaatin aitouden pystyy tarkistamaan CB sertifikaattien tietokannasta:



    Lue lisää sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden arvioinnista ja teknisistä asiakirjoista:

    Tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta Tukesin nettisivuilla

    EU:n NANDO-tietokanta (englanniksi)

    Tunnen tuotteeni -webinaari: Tekniset asiakirjat