Sähkölaitteet
Aiheen kuvaus
-
Ekosuunnittelu
Ihmisiin, kotieläimiin ja/tai omaisuuteen kohdistuvan vaaran lisäksi tuotteet eivät saisi aiheuttaa ympäristöhaittoja. Sähkölaitteiden, kuten muidenkin tuotteiden ympäristöystävällisyyttä voi parantaa kuudella eri tavalla: vähentämällä energian- ja materiaalinkulutusta, parantamalla korjattavuutta ja kierrätettävyyttä, optimoimalla käyttöikää sekä vähentämällä tuotteen sisältämiä haitallisia aineita.
Ekosuunnitteludirektiivin tavoitteena on tehdä tuotteista ympäristöystävällisempiä ja poistaa markkinoilta ympäristön kannalta huonoimmat. Vaatimuksissa keskityttiin alun perin pääasiassa energiankulutuksen pienentämiseen, mutta uusien kiertotaloutta ja kestäviä tuotteita koskevien ympäristöaloitteiden myötä intressejä on siirretty myös muille osa-alueille. Suunnitteilla on mm., että tuotteissa olisi painettuna se vuosimäärä, jonka laitteen luvataan kestävän.
Soveltamisala
Ekosuunnitteludirektiivi kattaa käytännössä kaikki tuotteet, mutta varsinaiset vaatimukset koskevat vain niitä tuoteryhmiä, joille on annettu erillinen asetus. Asetuksia on annettu niin yleisimmille kodinkoneille kuin rakennusten lämmitykseenkin liittyville tuotteille. Koko tuotteen sijaan ne saattavat koskea myös vain osaa tuotteesta kuten ulkoista teholähdettä, valonlähdettä tai moottoria. Lista asetuksista löytyy Ekosuunnittelu.info -verkkosivustolta.
Hyvä huomioida, että vaikka sähkölaitteellesi ei olisikaan omaa erityistä ekosuunnitteluasetusta, voi sitä koskea myös jokin horisontaalisista asetuksista, kuten lepovirta-asetus.
Kussakin tuotekohtaisessa asetuksessa on määritelty, mitä tuotteita asetus koskee ja mitkä on jätetty soveltamisalan ulkopuolelle. Asetuksen määritelmissä on yleensä avattu tarkemmin, mitä termeillä oikeasti tarkoitetaan. Tulkinnan avuksi voi käyttää myös komission laatimia tulkintaoppaita, FAQ:ta sekä kysyä siihen apua Tukesilta.
Soveltamisalaan ei kuulu liikennevälineet, jotka on tarkoitettu henkilöiden tai tavaroiden kuljetukseen. Soveltamisalan ulkopuolelle jää myös ne laitteet, jotka on tarkoitettu käytettävän yksinomaan tällaisissa liikennevälineissä.
Lainsäädännöstä tulevat vaatimukset
Vaatimukset annetaan tuotekohtaisissa asetuksissa, ja ne ovat kullakin tuoteryhmillä hieman erilaisia. Ne voivat koskea niin tuotteen ominaisuuksia kuin tuotteesta annettavia tietoja. Vaatimuksia ja raja-arvoja on annettu mm. seuraaviin asioihin liittyen:
- Käytön aikainen tehonkulutus
- Stand-by tilan tehonkulutus
- Hyötysuhde
- Vedenkulutus
- Äänitehotasot
- Päästöt
- Huollettavuus ja varaosien saatavuus
- Tuotteeseen tulevat merkinnät
- Tuotteen ohjeissa kerrottavat tiedot
- Tuotteen teknisissä asiakirjoissa kerrottavat tiedot
- Vapaasti saatavilla olevilla nettisivuilla annettavat tiedot
Vaatimustenmukaisuuden arviointi
Ennen kuin tuote saatetaan markkinoille, tulee yrityksen varmistaa, että se on vaatimustenmukainen. Valmistaja voi käyttää sähkölaitteen vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelynä joko ekosuunnitteludirektiivin liitteen IV mukaista sisäistä tuotannonvalvontaa tai liitteen V mukaista hallintajärjestelmää.
Varsinaiset vaatimukset on kirjattu tuotekohtaisiin asetuksiin. Monen vaatimuksen todentamiseen on julkaistu harmonisoitu standardi, joista löytyy tietoa Ekosuunnittelu.info sivuston tuotekohtaisilta sivuilta. Jos harmonisoitua standardia ei kuitenkaan ole olemassa, niin silloin testejä voi tehdä jollain muulla, parhaaksi toteamallaan mittausmenetelmällä. Testaus ei ole vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa pakollista, mutta usein todentaminen muilla keinoin on vaikeaa.
Varsinaisen tuotteen ominaisuuksien ja merkintöjen vaatimustenmukaisuuden arvioinnin lisäksi yrittäjän on hyvä huomioida, että vaatimuksia on asetettu myös teknisille asiakirjoille sekä muille tuotteesta annettaville tiedoilla. Monesta tuotteesta pitää mm. esittää vapaasti saatavilla olevilla verkkosivuilla tarkempia teknisiä tietoja ja ohjeet tuotteen huoltoon ja asianmukaiseen hävittämiseen.
Hyvä myös huomioida, että niillä tuotteilla joita ekosuunnitteluasetukset koskevat, tulee EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa kertoa sekä direktiivi että tuotekohtainen asetus.
-
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Onko tuotteiden huollettavuudelle ja varaosien saatavuudelle jo annettu vaatimuksia? Mitä tuotteita ne koskevat?
Korjattavuuden parantamiseksi uusia ekosuunnitteluvaatimuksia on jo annettu, ja ensimmäiset niistä tulivat voimaan 1.3.2021. Nämä vaatimukset koskevat hitsauslaitteita, jääkaappeja, pakastimia, viinikaappeja, pyykinpesukoneita, astianpesukoneita, televisioita, elektronisia näyttöjä, myyntitoiminnollisia kaupan kylmälaitteita sekä valonlähteitä. On hyvin todennäköistä, että korjattavuuden parantamiseen liittyviä vaatimuksia tulee lähivuosina myös muille tuoteryhmille. Seuraavia vaatimuksia on asetettu eri sähkötuoteryhmille:
- Valonlähteiden tulisi ensisijaisesti olla vaihdettavissa.
- Tiettyjä varaosia pitää aina olla saatavilla. Niistä on tarkempi listaus tuoteryhmäkohtaisessa asetuksessa.
- Varaosien pitää olla vaihdettavissa ilman että tuote vaurioituu.
- Varaosia tulee olla saatavilla 7-10 vuoden ajan siitä, kun viimeinen tuotteen yksilö on saatettu markkinoille.
- Lista varaosista ja siitä, miten niitä voi hankkia tulee olla julkisella nettisivulla.
- Varaosat pitää toimittaa 15 työpäivän sisällä tilauksesta.
- Laitteiden korjaamiseen, huoltamiseen sekä purkamiseen on oltava riittävästi tietoja saatavilla.
- Tuotteita koskeviin ohjelmistoihin on saatava päivityksiä 7-10 vuoden ajan tuotteiden markkinoille tulon jälkeen.
Lisätietoja ekosuunnittelu.info -verkkosivustolla.