Aiheen kuvaus

  •  

    Johdon rooli laadunhallinnassa

    Yrityksen kannattavan liiketoiminnan kannalta on tärkeää, että yrityksen johto seuraa laadunhallinnan tilaa ja kehittymistä yrityksen osalta, kuten esimerkiksi tuotteiden laatuun ja turvallisuuteen liittyviä havaintoja, asiakaspalautteita ja muita kehitys- sekä muutostarpeita. Mahdollisia tapoja seurata laadunhallinnan tilaa ovat erilaiset mittarit ja muut seurantamenetelmät, jotka parhaimmillaan antavat reaaliaikaista tietoa yrityksen eri toimintojen tilasta. Yksi keskeinen menetelmä systemaattiselle seurannalle on johdon katselmukset, joissa voidaan seurata esimerkiksi seuraavia asioita:

    • laadunhallinnan tila sekä sen oleellisen muutokset
    • aikaisempien katselmuksien pohjalta käynnistettyjen toimenpiteiden tilanne
    • tuotteiden vaatimusten täyttyminen etenkin uusien tuotteiden osalta
    • oman toiminnan poikkeamat ja niiden korjaavat toimenpiteet, kuten esimerkiksi erilaisten virhetilanteiden, häiriöiden tai asiakaspalautteiden osalta
    • resursointi ja osaamisen kehittämisen tarpeet ja toimenpiteet sekä
    • esimerkiksi auditointien, arviointien tai muiden laadunhallintamenettelyiden tulokset.

     

    Turvallisuustyön ja laadunhallinnan saamiseen luontaiseksi osaksi yrityksen arkea ja työkulttuuria, vaikuttaa merkittävästi johdon sitoutuminen.