Aiheen kuvaus

  •  

    Osaamisen kehittäminen

    Usein todetaan, että osaava henkilöstö on yrityksen menestyksen kulmakivi ja tärkein voimavara. Tämän vuoksi esimerkiksi rekrytoinneissa kiinnitetään usein erityishuomiota koulutukseen sekä aiempaan työkokemukseen. On kuitenkin hyvä tunnistaa, että asiat kehittyvät välillä nopeallakin tahdilla ja osaamista pitää säännöllisesti ylläpitää, jotta yrityksen henkilöstöllä on ajantasainen tieto ja kyvykkyys toimia muuttuneessa toimintaympäristössä. Toimintaympäristön muutoksia ja yrityksen toiminnan kannalta tarvittavaa osaamista on tarpeen arvioida säännöllisesti. Systemaattisessa osaamisen kehittämisessä tätä arviointia peilataan yrityksen olemassa olevaan osaamispääomaan ja tunnistettua osaamisvajetta voidaan paikata esimerkiksi kouluttautumalla. Osaamisen kehittämisessä on syytä huomioida, että myös tuotteisiin ja toimintoihin kohdistuvat vaatimukset muuttuvat ajansaatossa ja näiden tietojen ylläpitäminen on oleellista, jotta yrityksen toiminta täyttää kaikki näille asetetut vaatimukset. Huomiothan, että tuotteisiin liittyvää tietoa on saatavilla Tukesin toimialaan liittyen esimerkiksi Tunnen Tuotteeni alustalla, Tukesin verkkosivuilla tai Tukesin järjestämistä koulutuksista.

    Uusien työntekijöiden aloittaessa yrityksessä, on oleellista varmistaa kattavan perehdytyksen kautta, että heillä on työssään tarvittavat tiedot ja osaaminen. Perehdyttämisen tueksi laadittava perehdytyssuunnitelma tai -lista, auttaa varmistamaan kattavan ja systemaattisen perehdyttämisen. Perehtymissuunnitelma on aina hyvä räätälöidä sen mukaisesti, miten perehtyjällä on aiempaa osaamista ja mitä osaamista hänen työnsä tulee edellyttämään.